Tälle päivälle en nimeä yhtä biisiä vaan musiikkilajin nimeltä Blues.

Olen tänä vuonna löytänyt pitkän tauon jälkeen bluesin uudestaan. En tiedä miksi elin niin kauan ilman sitä. Se tuli nytkin elämääni aivan kutsumatta ja täysin sattumalta ja niinkin yllättävältä taholta kuin American Idol.

Tänä vuonna tuohon kisaan osallistui pitkän linja blues-muusikko, Texasin ylpeys Casey James. Siinä on mies, joka tietää mitä on blues. Hän kulkee Stevie Ray Vaughanin jalanjälkiä ja tekee sen taidolla.

Tulen varmasti tuomaan bluesin esiin usein, koska se on tällä hetkellä IN asia elämässäni. Se ei ole valtavirtaa, ei todellakaan, joten sitä ei paljoa kuule. Mutta kun sitä kuulee, se tuntuu. Ja blues on parasta livenä. Laitan tähän yhden klipin, jossa myös Casey James esiintyy pienellä klubilla kotikaupungissaan.

Blues menee luihin ja ytimiin. Se lämmittää. Se laittaa hormonit hyrräämään. Tässä musiikissa on todella maanläheinen, eroottinen syke. Jo pelkkä musiikki luo tunnelman jossa istun savuisessa, hämärässä baarissa, jossa valaistus on punertavan hehkuista. Istun ja annan vartaloni liikkua musiikin tahdissa. Katson kuinka soittajat eläytyvät musiikkiin. He ovat musiikki. Blues on syke sisälläni.

Palasin jatkamaan kirjoitustani. Wikipediassa puhutaan bluesin sanoituksista seuraavasti:

"Ennen toista maailmansotaa blues-musiikissa oli useimpia muita sen ajan musiikintyylejä "realistisemmat" sanoitukset, jotka käsittelivät usein elävästä elämästä otettuja ongelmia. Vanhassa bluesissa käytettyjä sanoitusten aiheita olivat rakkaushuolien ja henkilökohtaisten rahahuolien lisäksi esimerkiksi lama-aika, eläimet, uskonnolliset aiheet, uhkapeli, taikuus, tulvat sekä kuivat kaudet. Bluesmusiikkia pidettiin usein vastakohtana uskonnolliselle musiikille, ja sillä oli pahamaineinen leima. Jotkut kirkonmiehet saarnasivat bluesia vastaan. Kuitenkin monet tunnetuimmista sotaa edeltävistä bluesmuusikoista levyttivät blueskappaleiden lisäksi myös muutamia gospel-lauluja ja myös sisällyttivät näitä esiintymisiinsä. Toisen maailmansodan jälkeisessä urbaanissa bluesissa sanoitukset muuttuivat aiempaa yksinkertaisemmiksi, keskittyen useimmiten laulajan seksuaalisiin ongelmiin."

Blueshan on vähän sellaista alavireistä, mollisävytteistä musiikkia. Joten voisi kuvitella että se sopisi täydellisesti suomalaiseen sielunmaisemaan, musiikillisesti ja sanomaltaan. Suomessa keskitytään näihin melankolisiin aiheisin. Kuten seuraava yhtye, jota kyllä kovasti arvostan.

 

Suomimusiikki on tällaista. Se on niin paljon paatoksellisempaa, eikä siinä ole mitään seksuaalisuutta. Se ei aiheuta väreilyjä niin kuin blues. Voitte arvata kumman musiikinlajin valitsen...

Näihin kuviin ja tunnelmiin....

Sykkivää alkuviikkoa.